fbpx
Uutinen / 23.09.2024

Valtakunnan derbyt ja idän ihme

Ottelut

Toinen viikkomme Liigassa kartutti pistepottiamme kuudella pisteellä.

Viikon ensimmäinen ottelu pelattiin Mikkelissä keskiviikkona 18.9. ”Valtakunnan derby osa 1” tarjosi runsasmaalisen näytöksen, jossa momentum vaihteli joukkueelta toiselle koko ottelun mitassa. Ottelun tehokkaimpana espoolaisena hääri kapteenimme Ville Lajunen tehoin 1+2. Illan aikana nähtiin myös muita useamman tehopisteen pelaajaa ja heistä mainittakoot Kasper Kulonummi, joka löi ottelun alkutahdit kauden ja Liiga-uran ensimmäisillä kahdella maalillaan. Täydet kolme pistettä kotiin Mikkelistä lukemin 4-6.

Viikon toinen ottelumme pelattiin Lappeenrannassa perjantaina 20.9. Suurin odotuksin ”roadille” lähtenyt joukkueemme joutui kuitenkin kotimatkalle nollan pisteen kera. Pirteästi Liigassa alkukaudesta esiintynyt SaiPa otti revanssin välillämme pelatusta harjoitusottelusta (SaiPa 2-7 K-Espoo) ja latoi taululle tylyt 4-1 loppulukemat kotipyhätössään. Ottelun viimeinen erä oli joukkueelta vahva esitys mutta kiri jäi lyhyeksi. Espoon ainokaisen iski puolustaja Niko Seppälä kolmannen erän puolivälissä.

Lauantaina 21.9. pelattiin Valtakunnan derby osa 2 Espoo Metro Areenalla. Vastaamme luistellut Jukurit saapui Espooseen varmasti revanssi mielessä ja lehtereille oli myös saapunut äänekäs joukko Mikkeliläisiä omiensa tueksi. Joukkueiden edellisen kohtaamisen ”sitä-tätä-tota” jääkiekko oli nyt saanut molempien joukkueiden osalta uuden ilmeen ja pelissä nähtiinkin kaksi hyvin erinäköistä joukkuetta, kuin mitä viikon aikaisempi ottelu tarjosi. Ottelun alkupuolisko mentiin ilman maaleja kunnes toisen erän puolivälissä napsahti. Peter ”Pistol Pete” Quenneville avasi maalihanat näyttävällä one-timerilla Cameron Hillisin ja Joachim Rohdinin esityöstä. Tämän jälkeen Jukurit tuli nopeasti tasoihin mutta ottelun 37:lla minuutilla saatiin taas maalilaulua ämyreihin kun Arvid Degerstedt veti liikkuvat taakse ja tälläsi kiekon Jukurimaaliin. Meidän kolmannesta maalista vastasi ylivoimalla ja illan toisellaan Peter Quenneville. Jukurit tuli vielä maalin päähän ottelun lopussa mutta maalivahti Petteri Rimpisen johdolla saimme kairattua tärkeän täyden pistepotin myös toisesta Valtakunnan derbystä. Kauden ensimmäinen kotivoitto on tosiasia.

TULEVAN VIIKON OTTELUT:

Perjantai 27.9. klo 18.30 – HPK vs. Kiekko-Espoo

Tämän viikon ensimmäinen pelimme pelataan Hämeenlinnassa perjantaina. Edessä on kauden ensimmäinen kohtaaminen HPK:n kanssa, ja perjantai-illassa on varmasti luvassa raaka taistelu pisteistä. Ritaripaidoilla on ollut kauteen vaikea startti mutta jokainen joukkue saa koko ajan peliään paremmin ja paremmin uomiinsa, joten pisteet saadaan kotiin ainoastaan kivikovaa taistelevalla ilmeellä.

Lauantai 28.9. klo 17.00 – Kiekko-Espoo vs. KalPa

Tervetuloa savo! Lauantaina saadaan taas isännöidä uutta joukkuetta kotonamme kun KalPa saapuu pistejahtiin Espooseen. Viime kaudella Liigassa vahvasti esiintynyt KalPa haluaa varmasti jatkaa siitä mihin viime kaudella jäi, joten tiedossa on kahden kovan kohtaaminen. KalPan tahtipuikkoa on kauden alussa heilutellut hyökkääjä Aleksi Klemetti pistein 3+1. Kausi 24-25 on nyt todenteolla saatu vauhtiin, joten lämpimästi tervetuloa Espoo Metro Areenalle seuraamaan Suomen parasta lätkää ja pitämään tunnelma vähintään yhtä huikeana kuin kauden kahdessa ensimmäisessä kotiottelussamme. Ottelua ennen tarjolla taas pre-game showta Club -aulassa ja tunnelmaan virittelee live-musiikki ja espoolaisten kiekkopersoonien haastattelut. Otteluisäntänä toinen paikallinen, FC Honka!

Kuuden pisteen viikko taas edessä, LET’S GO BLUE!
vs.

to 26.12.2024 / klo 17.00