Kiekko-Espoon valmistautuminen ensimmäiseen Liiga-kauteen on täydessä vauhdissa. Joukkue kokee uudelleensyntymisen siirtyessään korkeimmalle sarjaportaalle ja pelaajasopimuksia on tällä hetkellä kasassa 23 kappaletta.
Uudestisyntyneenä Liigaan
Joukkue
Tätä on odotettu, Liigakiekkoa on jälleen tarjolla Espoossa. Uusi sarja vaatii uudet tuulet, ja uutta joukkuetta on alettu kasaamaan tiukalla aikataululla. Kim Hirschovits ja Jukka Holtari ovat laittaneet parastaan pöytään ja Kiekko-Espoo on saanut tuotua kokeneita omia poikia kotiin. Espoolaisella sydämellä kotiin palaavat mm. Tomi Sallinen, Ville Lajunen, Matti Järvinen, Kasper Kotkansalo ja Joni Ikonen. Paluumuuttajien lisäksi joukkueesta löytyy Mestis-joukkueemme tukipilareita kuten Miro Keskitalo, Arttu Tuomaala ja Janne Hämäläinen. Joukkueeseen kuuluu tietenkin myös nuorta voimaa, jota edustaa juuri päättyneissä U-18 MM-kisoissa edustaneet Petteri Rimpinen ja Tuomas Suoniemi. Ulkomailta saamme vahvistuksia Joachim Rohdinin, Arvid Degerstedtin, Marcus Hellgrenin ja Anders Kochin muodossa.
Valmennusta johtaa espoolaisille tuttu Jyrki Aho. Blues-vuosien jälkeen maailmaa kiertänyt Aho palaa Espooseen useita kokemuksia rikkaampana ja motivoituneena tarttumaan uuteen ja suureen haasteeseen. Tulitukena valmennuksessa toimii viime kausien menestysluotsi Tomas Westerlund, joka jatkaa espoolaisen menestystarinan rakentamista nyt apuvalmentajan roolissa. Valmennuspuolen täydentää Kurtis McLean, Jukka Lehto, Levi Earl ja maalivahtivalmentaja Rolf von Hedenberg.
Kim Hirschovits kommentoi joukkueen rakentamista seuraavasti: ”Taustatöitä on tehty jo pitkään, mutta hieman kesti ennen kuin päästiin kunnolla hommiin. Kokeneen Jukka Holtarin saaminen mukaan tiimin on ollut iso juttu. Lyhyessä ajassa olemme päässeet hyvään tilanteeseen joukkueen rakennuksen osalta ja nyt seuraamme rauhassa tilannetta jatkon suhteen. Olen tyytyväinen tilanteeseen jossa olemme nyt. Joukkue on monipuolinen ja olemme saaneet pelaajia meille, jolle seura merkitsee paljon ja se on näkynyt heti ensi askelista lähtien.”
Joukkue on aloittanut yhteiset harjoitukset ja katseet on suunnattu tiukasti tulevaan Liiga-kauteen 2024-2025.
Lue myös nämä
-
Seura Uutinen / 28.04.2025
Kausikortti-infopaketti 2025-26
Kruunu kutsuu jälleen: kausikortit kaudelle 2025-26 myynnissä 28.4 klo 12:00!
Lue lisää -
Seura Uutinen / 18.04.2025
Liiga-kauden 2024-25 Summa summarum
Kiekko-Espoon toimitusjohtaja Henri Sneck ja urheilutoimenjohtaja Kim Hirschovits ovat Aki Eurolan haastateltavina liittyen uudesti syntyneen Kiekko-Espoon Liiga-kauteen 2024–2025.Katso video alhaalta!
Lue lisää -
Joukkue Uutinen / 11.04.2025
Kauden 2024-25 Game Worn -pelipaidat (2/2) nyt huutokaupassa
Liigaan uudistuneet Kiekko-Espoo pelipaidat ovat nyt huutokaupassa!
Lue lisää