Uutinen / 02.11.2026

SITÄ SAA MITÄ TILAA

Ottelut

Otteluviikko numero yhdeksän oli osaltamme kolmen ottelun mittainen.

Viikon ensimmäinen ottelu pelattiin kotipyhätössämme keskiviikkona 28.10., ja vastustajaksi oli saapunut TPS. Kyseinen kohtaaminen oli jo kauden kolmas turkulaisten kanssa. Keskiviikkona saimme todistaa suomalaista kiekkoviihdettä koko rahan edestä. Kiekko-Espoon Liiga-taipaleen ”perisynti” nosti pitkästä aikaa päätään kolmannessa erässä. Kolmen maalin johto suli viimeisessä erässä, ja voittoa jouduttiin lopulta hakemaan jatkoajalta. Varsinaisen peliajan tulos oli 4–4. Kiekko-Espoon varsinaisen peliajan maaleista vastasivat Aarne Talvitie, Jere Väisänen ja kahdesti osunut Mathias From. 

Kaksijakoinen ilta sai kuitenkin arvoisensa päätöksen, kun Legomaan vahvistuksemme From paketoi ottelun näyttävällä yksilösuorituksella ajassa 64:33. Tanskalainen hattutemppu oli näin ollen myös valmis. Fromin hattutemppu oli Liiga-taipaleemme toinen. Edellisestä vastasi Jere Väisänen viime kaudella. Ottelun viiteen maaliin syöttöpisteitä kirjasivat Jani Lajunen, Connor Corcoran, Joni Jurmo, Janne Hämäläinen, Jere Sallinen, Jere Väisänen, Ville Lajunen (x2) ja Arttu Tuomaala (x2). Hieno ilta, kiitos Espoo!

Lokakuun viimeisen viikon toinen ottelu pelattiin perjantaina 30.10. Hämeenlinnassa. Ottelulle saatiin hyvä startti, kun Arttu Tuomaala vei Kruunun johtoon ajassa 4:44. Syöttöpisteet Jere Salliselle ja Connor Corcoranille. Ensimmäisessä erässä rävähti vielä kertaalleen, kun Carter King ohjasi Janne Hämäläisen maalille lähettämän kiekon ohi kerholaismaalivahdin. Ensimmäiselle erätauolle mentiin lukemista 0–2. HPK sai maalitilinsä auki kolmannen erän lopussa, ja pelin luonne muuttui trilleriksi. Trilleri oli kuitenkin ohi hyvin nopeasti, sillä King(Kong) karkasi läpiajoon ajassa 58:24 ja ujutti kiekon hämeenlinnalaismaaliin. Tilanne oli nyt turvallisen tuntuisesti 1–3. Linus Öberg viimeisteli vielä kertaalleen tyhjiin, ja kauden ensimmäinen kolmen pisteen voitto vieraissa oli tosiasia. Maalissa Sami Rajaniemi pelasi upean pelin, ja hänet valittiin oikeutetusti ottelun ykköstähdeksi.

Viikko päätettiin lauantaina 31.10. Lahdessa Pelicansin 30-vuotisjuhlaottelussa. Juhlia lähdettiin pilaamaan kolmen pisteen kiilto silmissä. Jos joku Pelicansista lukee tätä, niin onnittelut hienosta juhlatapahtumasta ja 30 vuoden ikään pääsystä! Siihen ne juhlallisuudet sitten Lahdessa jäivätkin. Kruunu oli raikkaalla jalalla liikenteessä ja tyly vieras. Juho Keinänen vastasi ottelun ensimmäisestä maalista ajassa 25:36. Maali oli Keinäsen ensimmäinen kruunupaidassa. Syöttöpisteet Jani Lajuselle ja Kasper Kotkansalolle. Seuraavia maaleja saatiin odottaa ottelun loppuminuuteille asti. Pelikaanilinnut ottivat maalivahtinsa pois jo ajassa 55.41, ja Talvitien Aarne rokotti tästä lähes heti. Väisäsjere iski myös kertaalleen kiekon tyhjään maaliin, ja loppulukemat kirjattiin 0–3. Maalissa Petteri Rimpiselle 18 torjuntaa ja kauden toinen nollapeli.

Viime viikon viikkokatsauksen otsikossa pyydettiin pisteitä, ja joukkuehan toimitti. Kahdeksan pistettä yhdeksästä mahdollisesta, bussissa countrymusiikki soimaan ja maaottelutauolle. Nyt huilataan hetki ja jatketaan pelien merkeissä taas keskiviikkona 11.11. 

Muuta:

Liiga siirtyy maaottelutauolle ja ottelut jatkuvat osaltamme keskiviikkona 11.11. klo 18:30, kun vieraaksemme saapuu Vaasan Sport. 

KIEKKO-ESPOON SISÄINEN PISTEPÖRSSI

1. Jere Väisänen 9+9=18
2. Mathias From 9+5=14
3. Lukas Svejkovsky 8+5=13
4. Arttu Tuomaala 5+8=13
5. Ville Lajunen 2+10=12

LOUKKAANTUNEET

Arvid Aronsson (week-to-week)


SEURAAVA KOTIOTTELU

Keskiviikko 11.11. klo 18:30 – Kiekko-Espoo vs. Sport

Malttakaa reilu viikko! Seuraava kotiottelu pelataan 11.11. Kyseinen ottelu on opiskelijapeli.

Liput vs. Sport

Cookie notice

Cookie notice

Cookie notice

vs.

ke 11.11.2026 / klo 18.30