Runkosarjan viimeistä edeltävällä viikolla pelasimme kolme ottelua. Yhdestä kotiottelusta ja kahdesta vierasottelusta kasasimme yhteensä viisi pistettä.
Loppusuora
Ottelut
Viikon ensimmäinen ottelumme pelattiin kotonamme keskiviikkona 5.3. TPS:ää vastaan. Kyseisessä ottelussa juhlistettiin Liigan 50-vuotista taivalta ja me puimme yllemme 90-luvulta tutut retropaitamme.
Playoffsit kurkkivat jo oven takana ja kaikki janoavat pisteitä ”like never before”. Vierasjoukkue TPS käy raakaa taistelua Playoffs-paikasta, joten helppoja pisteitä ei missään nimessä ollut tarjolla.
Tasaisen ottelun ensimmäisestä maalista vastasi kanadalaishyökkääjämme Cameron Hillis ajassa 21:17. Upea syöttö maalin edustalle by Tuomaalan Arttu ja toiseksi syöttäjäksi Anders Koch.
Seuraavasta maalista vastasivat turkulaiset ottelun puolivälin tienoolla.
1-1 lukemista mentiin jatkoajalle. Kyseinen jatkoaika oli meille jo runkosarjan 19:s. Jatkoaika taipui jo loppusuoralle, kun pääsimme ylivoimalle. Hyvän pyörityksen päätteeksi Matti Järvinen sai kunnian lyödä kiekon turkulaisten maaliin. Sängynpohjalta itsensä pelikuntoon kairannut Massi osoitti jälleen olevansa tiukkojen paikkojen mies. Syöttöpisteet illan viimeiseen osumaan Joose Antoselle ja Ville Lajuselle.
Kaksi pistettä keskiviikkoillasta tack så mycket!
Heikki Liedes mikitettynä Liiga 50v -juhlaottelussa -video
Seuraava koitoksemme käytiin perjantaina 7.3. Kuopiossa. Kalevan Pallo isännöi kruunua Savon sydämen perjantai-illassa. Edellinen Kuopion reissumme joulukuussa oli meille lähes täydellinen ryöstöreissu jatkoaikavoittoineen. Tällä kertaa laitoimme kuitenkin napsun paremmaksi, ja toimme kotiin täyden kolmen pisteen saaliin.
Sarjataulukon kärkikahinoissa pyörivä KalPa avasi ottelun maalihanat ylivoimalla Patrick Curryn toimesta ajassa 7:05.
Arttu ”Taikuri” Tuomaala toi meidät tasoihin ajassa 27:24. Syöttäjinä Ottoville Leppänen ja Joose Antonen. Nopeasti tämän maalin jälkeen oli taas isäntien vuoro mennä johtoon. 2-1 lukemista mentiin kolmanteen erään.
Kolmas erä olikin sitten kruunu-show. Kolme maalia kotijoukkueen nyyttiin ja naula keltamustaan arkkuun. Maalintekijöinä Lajusen Ville, Liedeksen Hese ja pienimuotoisen eläintarhan selästään heittänyt Kasper Kotkansalo, joka todisti sanonnan ”ei kautta ilman maalia” todeksi ajassa 52:17. Kotkiksen kauden ensimmäiseen maaliin syöttöpisteet ”KalPa-killer” Ottoville Leppäselle ja Matti Järviselle.
Täydet kolme pistettä bussiin ja keula kohti Jyväskylää.
Road tripin viimeinen pysäkki oli Jyväskylässä lauantaina 8.3. Hieno on kaupunki ja siinäpä oikeastaan kaikki mitä kyseisestä päivästä jäi espoolaisen silmin kerrottavaa. 3-0 käkeen ja kotiin.

Tulevan viikon ottelut:
Tiistai 11.3. klo 18:30 – Kiekko-Espoo vs. Jukurit
Runkosarjan viimeinen kotiottelu on vuorossa tiistaina. Kauden kuudes kohtaamisemme Jukureiden kanssa on äärimmäisen tärkeä pudotuspelien ensimmäisen kierroksen kotietua silmällä pitäen. ”Valtakunnan derby osa VI” on erinomainen tilaisuus kasvattaa pistepottiamme kolmella pisteellä. Tarvitsemme viikosta kuusi pistettä varmistaaksemme kotiedun.
Jukureiden kultakypärää kantaa Peter Abbandonato pistein 12+26=38. Kauden viidestä kohtaamisestamme olemme voittaneet kaikki, joten nyt on hieno paikka komistella saldoa voittamalla myös se viimeinen.
Kyseessä on tosiaan jo runkosarjan viimeinen kotiottelumme, joten olisimme erittäin kiitollisia suuresta yleisömäärästä ja kovasta kannustuksesta. Kun kruunu kutsuu, siihen vastataan!
Otteluisäntänä toimii Sound Engine!
Perjantai 14.3. klo 18:30 – Sport vs. Kiekko-Espoo
Perjantaina pelaamme jälleen Vaasassa. Super-Atro ja kumppanit isännöivät kruunua toisen kerran kuukauden sisään ja edelliseltä Vaasan reissultamme toimme mukanamme kolme sarjapistettä 1-3 lukemin.
Kolme pistettä on jälleen kiikarissa ja tässä on loistava paikka käydä tutustumassa länsirannikon helmeen, Vaasaan, ja samalla kannustaa joukkueemme täyteen pistepottiin. Jos ei matka maistukaan, näkee ottelun tuttuun tapaan myös MTV Katsomosta.
Lauantai 15.3. klo 17:00 – Ässät vs. Kiekko-Espoo
Pori away! Runkosarjan viimeinen ottelu pelataan lauantaina. Runkosarjan ensimmäinen ottelu Nordiksella on edelleen tuoreessa muistissa, mutta niin vain pelaamme jo runkosarjan viimeistä kierrosta. Ennen kautta tavoitteeksi asetettu Playoffs-paikka on jo taskussa vuoristoratamaisen runkosarjan jälkeen. Ottelussa riittää silti panoksia, sillä kotietu Playoffsien ensimmäiselle kierrokselle voi olla tapetilla kyseisessä Porin illassa.
Kauden kolmesta edellisestä kohtaamisestamme Porilaiset ovat vieneet nimiinsä kaksi ja me yhden (7-0 marraskuun illassa never forget!!!).
Patapaitojen kultakypärä löytyy Jan-Mikael Järvisen päästä tehoin 8+45=53.
Kaikki kynnelle kykenevät Poriin kannustamaan kruunua viimeistä kertaa kauden 2024-2025 runkosarjassa!
Playoffsien ensimmäisen kierroksen ensimmäinen ottelu pelataan tiistaina 18.3. klo 18:30. Vastustajamme ja koti/vierasottelumme selviävät kuluvan viikon päätteeksi.
Varmista paikkasi kevään huipennukseen: Playoffs-kausikortit nyt myynnissä: ticketmaster.fi/event/kiekko-espoo-2025-pudotuspelien-kausikortti-lippuja/1783552803
Game Worn -retropaidat huutokaupassa vielä 13.3. klo 20:00 asti: huuto.net/haku/sellernro/2691790

Lue myös nämä
-
Ottelut Uutinen / 17.03.2025
not done yet!
Runkosarjan viimeinen viikko toi ensimmäiseksi playoffs-vastustajaksemme Tapparan.
Lue lisää -
Seura Uutinen / 12.03.2025
Kiekko-Espoon päätösristeily 2024-25
Tervetuloa mukaan Kiekko-Espoon kauden 2024-2025 päätösristeilylle!
Lue lisää -
Seura Uutinen / 06.03.2025
Game Worn -retropaidat nyt huutokaupassa
Kiekko-Espoon runkosarjan 2024–25 Game Worn-retropaidat ovat nyt saatavilla huutokaupassa.
Lue lisää