Liigan otteluviikko numero 17 sisälsi osaltamme kaksi ottelua.
Kruunu taipuu vaan ei katkea
Ottelut
Viikko pyöräytettiin käyntiin perjantaina 9.1. Hämeenlinnassa. Paikallisella pallokerholla on ollut tahmeaa lähiaikoina, joten ennakko-odotukset olivat korkealla perjantain otteluun. Omaa vuoristorataansa kulkevat siniveriset olivat valmistautuneet otteluun hyvällä harjoittelulla, mutta aina ei saa sitä mitä tilaa. Kyseinen ottelu ei noussut klassikoiden joukkoon missään muodossa. Vanha sananlasku ”on todella vaikea voittaa, jos et tee yhtäkään maalia”, piti tässäkin ottelussa kutinsa. Oranssipaidat onnistuivat kahteen otteeseen maalinteossa, kruunun jäädessä nollille. Päivän ainoa positiivinen asia oli että Kiekko-Espoon kumppanit voittivat HPK:n kumppanit aiemmin päivällä pelatussa titaanien taistelussa lukemin 5-2. Let’s go kumppanit!
Viikon toinen ottelumme pelattiin kotona lauantaina 10.1. ja vastustajaksi oli saapunut Lappeenrannan SaiPa, turboahdettuna sadoilla lappeenrantalaisilla faneilla. Perjantaista sisuuntuneet kruunupäät lähtivät täysin uudella ilmeellä illan otteluun, ja ajassa 4:15 Cameron Hillis päästi illan ensimmäistä kertaa koirat ulos. Iikka Kangasniemi tarjoili namusen maalin eteen vapaana olleelle Camille, joka niittasi kiekon varmasti ohi SaiPalaisen maalivahdin. Syöttöpiste myös Kristian Näkyvälle. Kruunun maalilla ensimmäistä kertaa torjunut Roope Taponen piti maalinsa puhtaana ensimmäisessä erässä, joten ensimmäiselle erätauolle lähdettiin tilanteesta 1-0.
Toinen erä tarjoili vauhdikasta kiekkoa kummaltakin joukkueelta ja erän ainoan maalin viimeisteli Pistooli-Pete Quenneville. Kahden miehen ylivoimaa pyörittänyt Espoo sai kasvatettua johtoaan ajassa 30:04. Quennevillen one-timeriin syöttöpisteet taas Kristian Näkyvälle ja Iikka Kangasniemelle. Toiselle erätauolle lukemista 2-0.
Kolmannessa erässä olikin sitten ihan eri ääni kellossa. Sputnikit kampesivat itsensä tasoihin hetin erän alkajaisiksi kahdella maalillaan. Erän puolivälissä lappeenrantalaiset menivät jo johtoonkin. Arttu Tuomaala tasoitti pelin ajassa 52:08, mutta vieraiden Teemu Kivihalme vei joukkueensa johtoon vain muutamaa minuuttia myöhemmin. Tästä ei kruunu enää toipunut, joten täydet pisteet Lappeenrantaan. Huhhuh voi voi helkkarin helkkari. Ei auta itku markkinoilla ja nokka kohti seuraavaa viikkoa.
KIEKKO-ESPOON SISÄINEN PISTEPÖRSSI TOP-5
1. Peter Quenneville 14+10=24
2. Arttu Tuomaala 8+16=24
3. Iikka Kangasniemi 6+18=24
4. Kristian Näkyvä 9+14=23
5. Tomi Sallinen 11+9=20
Loukkaantuneet
Aarne Talvitie (3-6 viikkoa)
Elias Puolanne (week-to-week)
Kasper Kulonummi (week to week)
Matti Järvinen (jatkotutkimuksissa)
Joonas Rask (week-to-week)
Tulevan viikon ottelut
Keskiviikkoa 14.1. klo 18:30 – Kiekko-Espoo vs. KalPa
Keskiviikkona mennään taas kuningaskunta! Vastustajaksi saapuu hallitseva mestari Kalevan pallo. Sarjataulukon sijaa numero seitsemän majoittava KalPa on ollut erinomaisessa vireessä, voitettuaan viisi edellisistä kuudesta pelistään. KalPan kapellimestarina on neppaillut Teemu Hartikainen tehoin 17+20=37, eikä huonosti ole mennyt Jaakko Rissasellakaan 10+21=31. Nyt on aika kääntää kruunun kurssi, joten toivomme kotiyleisöä paikalle sankoin joukoin kannustamaan omiaan kylmään keskiviikkoiltaan. Ulkona on pirun kylmä, mutta Espoo Metro Areenalla on aina lämmin. Tervetuloa!
Otteluisäntä: Sello
Perjantai 16.1. klo 18:30 – Kiekko-Espoo vs. KooKoo
Härkäviikko jatkuu perjantaina kotiottelulla Kouvolan KooKoota vastaan. KooKoo painelee leppoisasti sarjataulukon yläpäässä sijalla viisi. Viime aikoina turbulenssi on kuitenkin iskenyt myös Kouvolaan, joten nyt on pojat iskun paikka.
Kyseinen ottelu kantaa teemaa ”Kannattajan juhlapäivä”. Ottelun jälkeen toivotamme kannattajamme tervetulleiksi jäälle yhteiskuvaan joukkueen kanssa. Lisää infoa kuvauksesta lähempänä ottelua.
Otteluisäntä: Tapiola Festivaali
Teema: Kannattajan juhlapäivä
Lauantai 17.1. klo 18:30 – HIFK vs. Kiekko-Espoo
Naapuri on herännyt, ja rytinällä. Lauantaina kaikki mukaan hiljentämään Nordis, FOR THE CROWN!