Uutinen / 12.10.2026

KOKONAISUUDESSAAN UNOHTUMATON VIIKKO TAKANA

Ottelut

Viime viikolla pelasimme kaksi ottelua ja molemmat olivat ikimuistoisia.

Ensimmäinen ottelu pelattiin keskiviikkona 7.10. Oulussa. Alun perin tiistaille merkitty ottelu pelattiin keskiviikkona, ja liekö tämä sekoilu sekoittanut myös joukkueiden valmistautumista. Kahdessa ensimmäisessä erässä kruunua vietiin kuin pientä sikaa, ja 40 minuutin jälkeen taululla olivat tylyt 6–2-lukemat kotijoukkueelle. Kruunupäiden molemmista maaleista vastasi Mathias From Denmark.

Hätäisimmät sulkivat kahden erän jälkeen kotonaan jo Katsomo-sovelluksen ja siirtyivät muiden arkiaskareiden pariin. Eipä olisi kannattanut. Toisella erätauolla siniveristen kopissa tapahtui jotain, josta kaikki maailman kiekkoseurat ovat kateellisia. Mitä siellä tapahtui, jääköön joukkueen sisäiseksi salaisuudeksi.

”Never give up” -mentaliteetin malliesimerkki pistettiin alulle ajassa 43:50 Ville Lajusen toimesta. Pari minuuttia tästä, ja oli Lukas Svejkovskyn vuoro laittaa lättyä pussiin. Toivo oli salaa herännyt. Viitisen minuuttia tästä, ja Carter King toi kruunun jo maalin päähän, eikä leikki loppunut siihen. Lajusville nakutti ottelun tasoihin ajassa 57.00, ja yksi kaikkien aikojen comebackeista oli valmis.

Noh, eikä aikaakaan, kun kotijoukkue meni taas johtoon Andreas Okanyn maalilla. Kruunu taipuu, vaan ei katkea, ja Lukas Svejkovsky kampesi meidät tasoihin ajassa 58:55. Sekopäinen ottelu vietiin loppujen lopuksi jatkoajalle, eikä tämä yksikin varmistettu piste ollut kaukana ihmeestä.

Pieni tahra kaikkien aikojen kiekkoshow’hun tuli jatkoajalla ajassa 64:38, sillä Kärpät teki ottelun viimeisen maalin. Moisia näytöksiä nähdään isoissa liigoissa vain harvoin, ja tällä kertaa saimme kunnian olla osa sitä. Sairasta settiä! Tämä Oulusta kairattu yksi piste jää monen espoolaisen mieleen. Kiekko-Espoon tehomiehinä Oulussa riehuivat Ville Lajunen (2+2=4) ja Lukas Svejkovsky (2+2=4).

Viikon toinen ottelu pelattiin kotona perjantaina 9.10., ja vastustajaksi oli saapunut Jyväskylän JYP. Kyseessä oli perhepeli, ja olimme jättäneet pieniä vihjeitä pitkin viikkoa siitä, että jotain erityistä tulisi tapahtumaan kyseisessä pelissä.

Eikä aikaakaan, kun saimme VIHDOIN paljastaa kauan varjellun salaisuutemme. Suomen tunnetuimpiin lastenkirjailijoihin lukeutuva Mauri Kunnas oli kulissien takana suunnitellut Kiekko-Espoolle maskotin, joka esiteltiin yleisölle juuri ennen aloituskiekon pudotusta. Kruunuperheen uusin tulokas on nimeltään Väinö, ja hän kantaa selässään pelinumeroa 99.

Perhepeli sai siis todellakin arvoisensa alun, ja yli 6 300 hengen kotiyleisö sai illalle lentävän lähdön. Tätä kunnioittaakseen myös joukkue laittoi kaasun pohjaan heti ottelun alusta lähtien. Perhepeli oli täyttä kruunun dominanssia, ja 60 minuutin pelin jälkeen taululla komeili 6–1-murskavoitto.

Kiekko-Espoon maaleista vastasivat Jere Väisänen, Arttu Tuomaala (2), Lukas Svejkovsky, Mathias From ja Linus Öberg.

Uunituore maskotti, kolme pistettä, yli 6 300 katsojaa, tuhansittain lapsia, ensimmäisiä jääkiekkokokemuksia, iloisia naamoja ja loistava tunnelma.

Jälleen kerran, tämän takia me olemme olemassa. Kiitos, Espoo!

KIEKKO-ESPOON SISÄINEN PISTEPÖRSSI

1. Lukas Svejkovsky 8+5=13
2. Jere Väisänen 5+7=12
3. Mathias From 6+4=10
4. Arttu Tuomaala 4+5=9
5. Jere Sallinen 4+4=8

LOUKKAANTUNEET

Matti Järvinen (week-to-week)

TULEVAN VIIKON OTTELUT

Perjantai 16.10. klo 18:30 – TPS vs. Kiekko-Espoo

Kahden vierasottelun viikon ensimmäinen koitos käydään perjantaina Turussa. Kauden ensimmäinen kohtaamisemme päättyi voittoomme lukemin 4–2. Turkulaisilla on varmasti revanssihenki päällä, ja pisteistä käydään kova kamppailu. Ottelua voi seurata paikan päällä Turussa tai kotisohvalta MTV Katsomon välityksellä.

Lauantai 17.10. klo 17:00 – Lukko vs. Kiekko-Espoo

Kauden ensimmäinen kohtaamisemme raumalaisten kanssa pelataan lauantaina. Sarjataulukossa yhden sijan meitä korkeammalla olevan Lukon riveistä löytyy pari espoolaisille tuttua nimeä, sillä Santeri Virtanen ja Heikki Liedes edustavat nykyään länsirannikon sinikeltaisia. Ottelua voi lähteä seuraamaan paikan päälle Raumalle tai vaihtoehtoisesti kotisohvalta MTV Katsomon välityksellä.

SEURAAVA KOTIOTTELU

Keskiviikko 21.10. klo 18:30 – Kiekko-Espoo vs. KooKoo
Liput vs. KooKoo

Cookie notice

Cookie notice

vs.

ke 21.10.2026 / klo 18.30