Kiekko-Espoo on kuluvalla kaudella 2024–2025 ottanut ensimmäisen harkitun askeleen Liiga-organisaationa. Valmistautumisaika oli lyhyt, mutta siitä huolimatta olemme saavuttaneet alun, josta voi olla ylpeä. Yli satatuhatta espoolaisen jääkiekon ystävää on tullut hallille kannustamaan joukkuettamme. Olemme onnistuneet laajentamaan ja syventämään yhteisöämme niin kasvavan kannattajakatsomon, seurayhteisöpäivien, perhe- ja opiskelijapelien kuin kumppaniyritysten kanssa tehtävän yhteistyön myötä.
Kiekko-Espoon talouskatsaus ja tulevaisuuden näkymät
SeuraVaikka yleisökeskiarvo on ollut hyvä ja kumppanimyynti onnistunutta, liigakauden talouskehitys on ollut haastava. Ensimmäinen liigakausi on tarjonnut arvokasta yleisö- ja asiakasymmärrystä sekä käytännön oppeja, joita hyödynnämme tulevan kauden valmistelussa. Kiekko-Espoo jatkaa keväällä 2024 asetettua tavoitetta vakiinnuttaa liigatason urheilu- ja liiketoiminta ensimmäisten kolmen kauden aikana. Ja kuten arvoihimme kuuluu, haluamme viestiä asioista avoimesti niin urheilun kuin taloudenkin osalta.
1. Toiminnan kulut
Ensimmäinen Liiga-kausi on ollut taloudellisesti haastava, ja tappio voi nousta pahimmillaan miljoonaan euroon. Kauden aikana on syntynyt ennakoimattomia tiloihin ja toimintaan liittyviä lisäkustannuksia. Lisäksi Liigassa toimimiseen on liittynyt kuluja, joita ei ollut mahdollista budjetointivaiheessa täysin ennakoida. Erityisesti ottelutapahtuman järjestämiseen liittyvät kulut ovat nousseet odotettua suuremmiksi.
2. Aikataulun vaikutus
Liigapaikan varmistuminen venyi kevääseen 2024, mikä tarkoitti lyhyttä valmistautumisaikaa. Tämä vaikutti muun muassa kumppanimyyntiin ja operatiivisiin järjestelyihin. Ensimmäiselle liigakaudelle lähdettiin poikkeuksellisista lähtökohdista, mutta nyt kun kaikki valmistelut voidaan tehdä normaalin aikataulun mukaisesti, tilanne on huomattavasti parempi tulevaa kautta ajatellen.
3. Lipputulot
Lipunmyynti on jäänyt budjetoidusta tavoitteesta. Lippujen keskihinta jäi odotetusta noin kolmella eurolla, ja ottelukohtaisesti on myyty noin 600 lippua vähemmän kuin talousarviossa arvioitiin. Tämä on vaikuttanut merkittävästi taloudelliseen tulokseen. Mahdolliset pudotuspelituotot voivat kuitenkin parantaa tilannetta.
4. Tuleva kausi
Kauden 2025–2026 valmistelut ovat jo hyvässä vauhdissa. Liiga-joukkueen rakentaminen etenee suunnitellusti, ja pelaajabudjetti pysyy suurin piirtein nykyisellä tasolla. Kumppanimyynnin näkymät ovat vahvat, ja valmistautuminen normaalin aikataulun mukaisesti luo vankemman pohjan toiselle liigakaudelle. Lisäksi organisaatio pystyy hyödyntämään ensimmäiseltä liigakaudelta saatuja oppeja entistä paremmin.
Kiekko-Espoo on sitoutunut kehittämään toimintaansa pitkäjänteisesti ja rakentamaan vahvaa liigajoukkuetta niin urheilullisesti kuin taloudellisesti. Kiitämme kaikkia kannattajiamme, yhteistyökumppaneitamme ja yhteisömme jäseniä tuestanne, yhdessä rakennamme tulevaisuuden Kiekko-Espoota.
Henri Sneck
Toimitusjohtaja
Lue myös nämä
-
Ottelut Uutinen / 17.03.2025
not done yet!
Runkosarjan viimeinen viikko toi ensimmäiseksi playoffs-vastustajaksemme Tapparan.
Lue lisää -
Seura Uutinen / 12.03.2025
Kiekko-Espoon päätösristeily 2024-25
Tervetuloa mukaan Kiekko-Espoon kauden 2024-2025 päätösristeilylle!
Lue lisää -
Ottelut Uutinen / 10.03.2025
Loppusuora
Runkosarjan viimeistä edeltävällä viikolla pelasimme kolme ottelua. Yhdestä kotiottelusta ja kahdesta vierasottelusta kasasimme yhteensä viisi pistettä.
Lue lisää