Kiekko-Espoo aloitti Liiga-taipaleensa tiistaina 10.9. Helsingin IFK:n vieraana legendaarisella Nordiksella. Ensimmäisestä pelistä ei saatu pisteitä kotiin viemisiksi, mutta revanssi oli edessä heti perjantaina Espoo Metro Areenalla.
Ensimmäinen viikko Liigassa ja seuraavaa kohti
Ottelut
Loppuunmyyty paluu kotiin tarjosi yleisölle kaikkea mitä jääkiekkotapahtuma voi parhaimmillaan olla ja vähän päälle. ”Pienehkö sumu” valtasi palstatilat mutta paikalla olleet saivat todistaa Liiga-kiekkoa parhaimmillaan. Tunnelma oli tapissa ja joukkue taisteli loppuun asti pisteistä. Tällä kertaa taistelu kalkkiviivoille ei riittänyt ja pisteet matkasivat Töölöön.
Lauantaina lähdimme Turkuun hakemaan avauspisteitä, ja tehtävä suoritettiin mallikkaasti, kaksi pistettä Espooseen. Joukkueelta nähtiin upea nousu kahden maalin takaa, ja lisäpisteen sinetöi voittomaalikilpailussa Peter ”Pistol Pete” Quenneville nätillä rystynostolla. Pistetili Liigassa on nyt avattu ja uusi viikko tuo tullessaan seuraavat mahdollisuudet pisteiden kerryttämiseksi.
Tulevan viikon ottelut:
18.9 klo 18.30 – Jukurit vs. Kiekko-Espoo
Keskiviikkona matkaamme Mikkeliin Jukureiden vieraiksi. Kyseessä on historian ensimmäinen kohtaamisemme Jukureiden kanssa Liigassa. Ottelu ei ole mikä tahansa Mikkelin-keikka, sillä tulemme kohtaamaan mikkeliläiset runkosarjan aikana kuudesti. Näistä kuudesta pelistä on mahdollista haalia paljon tärkeitä pisteitä. Myös Jukuri-leirissä ollaan tästä hyvinkin tietoisia, joten ”valtakunnan derbystä” on varmasti tulossa spektaakkelimainen kuuden ottelun sarja koko kauden mitassa.
20.9. klo 18.30 – SaiPa vs. Kiekko-Espoo
Perjantaina matkaamme itään, ja vastaamme Lappeenrannan Kisapuistossa luistelee paikallinen pallokerho, SaiPa. Raipe Helmisen luotsaama SaiPa on aloittanut kautensa pirteästi ja odotettavissa on varmasti tiukka vääntö pisteistä.
21.9. klo 17.00 – Kiekko-Espoo vs. Jukurit
Lauantaina jatketaan siitä mihin keskiviikkona jäädään, eli ”valtakunnan derby osa 2”. Jukurit saapuu Espoo Metro Areenalle ensimmäistä kertaa ja odotettavissa on lauantai-illan huumaa kivikovan espoolaisyleisön edessä. Tästäkin sinikeltaisesta väännöstä on tarjolla kolme pistettä, joten kaikki tuki yleisöltä tarvitaan. Tuntia ennen ottelua hallilla järjestetään Pre-Game-tapahtuma, jossa tunnelmaan virittävät livemusiikki, Jyrki Ahon ja Mikko ”Bambi” Lehtosen haastattelut. Tapahtuma järjestetään Club-aulassa, uunituoreen Mumm Lounge -baarin läheisyydessä. Viime perjantain mahtava fiilis halutaan toistaa, joten tervetuloa paikan päälle nauttimaan pk-seudun tuoreimmasta Liiga-lätkästä!

Lue myös nämä
-
Seura Uutinen / 28.04.2025
Kausikortti-infopaketti 2025-26
Kruunu kutsuu jälleen: kausikortit kaudelle 2025-26 myynnissä 28.4 klo 12:00!
Lue lisää -
Seura Uutinen / 18.04.2025
Liiga-kauden 2024-25 Summa summarum
Kiekko-Espoon toimitusjohtaja Henri Sneck ja urheilutoimenjohtaja Kim Hirschovits ovat Aki Eurolan haastateltavina liittyen uudesti syntyneen Kiekko-Espoon Liiga-kauteen 2024–2025.Katso video alhaalta!
Lue lisää -
Joukkue Uutinen / 11.04.2025
Kauden 2024-25 Game Worn -pelipaidat (2/2) nyt huutokaupassa
Liigaan uudistuneet Kiekko-Espoo pelipaidat ovat nyt huutokaupassa!
Lue lisää